Tag Archives: Roope Suonio

KOLUMNI: Amerikkalaispelaajat Korisliigassa

Saamme jatkossa lukea myös koripallomuseon kolumneja ja ensimmäisenä vuorossa on Roope Suonio! http://www.koripallomuseo.fi/

Roope Suonio – amerikkalaispelaajat Korisliigassa

Tänään se taas alkaa – nimittäin Korisliiga. Joukkueen rakentaminen on aloitettu heti edellisen sesongin päätyttyä. Kun suomalainen pelaajarunko alkaa olla kasassa, alkaa palapelin tärkeimpien palasten metsästys katseiden kääntyessä Amerikan apuihin. Raaka totuus on kuitenkin se, että amerikkalaiset tuottavat monissa joukkueissa yli puolet joukkueen pisteistä ja levypalloista. Onnistuneen kolmikon hankkiminen on siis joukkueen menestyksen kannalta yhtä tärkeää kuin Ilkka Vuoren terveenä pysyminen Namika Lahdelle.

Sain tulikasteen miesten joukkueessa vuonna -99. Silloin tietokoneiden vallankumous oli vielä tuntematon tekijä ja pelaajien scouttauksessa piti tyytyä VHS- videoihin ja alati juksaaviin agentteihin. Nyt pelaajasta kuin pelaajasta löytyy huippuhetket youtubesta ja jokaisen tarjokkaan taustan voi ketterästi tarkistaa googlettamalla. Valmentajien urakka uusien vahvistusten katsastamiseen on helpottunut, mutta ei edelleenkään ole helppoa. Tarjokkaita on tuhottomasti. Ylistävistä lauseista huolimatta pelaajien taidot eivät usein kohtaa hohdokkaiden mainospuheiden kanssa. Halvalla ei yleensä saa pätevää pelaajaa, mutta koripallossa tämäkin lause on kumottu monta kertaa. Muutamia vuosi sitten Urheilutalolla palloili muuan Ricky Hickman. Puolen vuoden pestistä maksettu korvaus oli luvalla sanottua kehno. Hickman tarvitsi uuden näyttöpaikan kehnosti sujuneen Saksan retken vuoksi. Sami Toiviainen haistoi hänen kykynsä ja loppu on historiaa. Viime kauden Ricky kruunasi voittamalla Maccabin avainpelaajana Euroliigan. Nyt Hickman taitaa netota lähes saman päivässä kuin hän tienasi Lahdessa kuukaudessa. Siinä tuhkimotarinaa kerrakseen.

Koripalloa seuraavien kesäiset keskustelut suuntautuvat helposti kaupungin joukkueen uusiin amerikkalaisiin. Junnuna suuntasimme heti väijymään harjoituksia, kun uudet veijarit olivat saapuneet maahan. Välittömästi alkoi spekulointi pelaajista heidän kunnostaan ja taidoistaan. Usein ensivaikutelman tuottamat intohimoiset kommentit olivat lähettämässä pelaajia kohti kotia jo ennen kuin hänen nimensä oli ennätetty vaihtaa postiluukun nimikylttiin. Maltti ei ollut valttia kun kyseessä oli vahvistuksien arviointi. Oman peliurani aikana yksi jännittävimmistä hetkistä oli aina päivä, jolloin vahvistukset saapuivat ensi kertaa harjoituksiin. Heidän persoonistaan riippuu paljon miten joukkuehenki alkaa rakentumaan. Liian usein Suomeen saapuvan vahvistuksen tavoitteena on järkätä itselleen koreat tilastot ja suuntana leveämmän leivän perässä muualle seuraavalla kaudella. Se ei ole ideaali tilanne joukkueen kannalta, vaikka vahvistukselta odotetaankin tuottoisaa pelaamista.
Muutaman kerran olen ollut tilanteessa, jossa olen tavannut uudet vahvistukset tunti ennen pelin alkamista. Vaikka pelaajan nimen muistaminen tuotti pelintiimellyksessä vaikeuksia, niin oli hauska huomata kuin yhteinen kieli löytyi koripallon avulla.

Toinen ikävä seikka on hyvästien sanominen. Kouvolassa pelatessani kohtasin mielenkiintoisen tilanteen. Olimme pelanneet hyvin, mutta valmentaja oli silti päättänyt vaihtaa yhden vahvistuksistamme joulutauolla. Tiesin asiasta ennen viimeistä peliä, mutta amerikkalainen pelikaverini ei. Pelin jälkeen toivottelimme hyvät joulut ja totesimme näkevämme hänen palatessaan. Tiesin etten tulee näkemään häntä enää ikinä. Muutamien pelaajien kohdalla olen ihmetellyt kuinka he ovat yleensä selvinneet Suomeen asti. Edes uunin päälle laittaminen ei onnistunut, puhumattakaan makaronien keittämisestä. Eräs pelaaja oli tuhdissa kunnossa härmään saapuessaan. Tarkoitus oli pudottaa rutkasti painoa. Se oli vaikeaa, koska iltapalaksi hän sipaisi kokonaisen jäätelökakun ja ison pullon sokerilla terästettyä Fantaa. Erään pelaajan pienellä tyttärellä oli ainoana talvivaatteena puoleen selkään ulottunut turkki. Sen vuoksi ainoa leikkipaikka tytölle oli keskustan Hesburgerin liukumäki. Lukuisista ulkomaalaisista pelikavereista vain muutaman kanssa yhteydenpito on jatkunut myös heidän palattuaan kotimaahansa.

Amerikkalaisten kohdalla tarjonta on valtava ja siitä massasta valmentajien tulisi onnistua seulomaan paras vaihtoehto oman konseptinsa toteuttamiseen. Monesti olen kuullut sanottavan, että vahvistusten hankkiminen on arpapeliä. Tästä syystä monet joukkueet ovat tuoneet takaisin Suomessa hyvin onnistuneita pelaajia. Marcus Grant, Jeb Ivey, Damon Williams, Monte Cummings jne, takasivat/takaa joukkueelle hyvän mahdollisuuden menestyä. Samalla he loivat positiivista fiilistä joukkueeseen ja yleisöön.

Amerikkalaiset koripalloilijat ovat palkkasotureita, joiden oletetaan onnistuvan illasta toiseen tuottaen joukkueelle tukun voittoja ja viihdyttävän yleisöä näyttävällä pelillä. Heidän onnistumistaan pidetään itsestäänselvyytenä. Jos peli ei kulje, niin tilalle otetaan uusi yrittäjä. Jatkuva reunalla eläminen luulisi käyvän hermoille. Luin juuri artikkelin amerikkalaisesta koripalloilijasta, joka piti aina pakattuna kahta matkalaukkua – toinen oli varustettu talvivaatteilla ja toinen kesävarustuksella. Hänellä oli käytössään jo kolmas passi, koska lukuisat leimat ja viisumit olivat täyttäneet edelliset. Hänen lähtiessään ikkunaan jäivät vilkuttamaan tytär ja vaimo. Hyvästit olivat hänen mukaansa aina yhtä vaikeat.

Olen useasti tuuminut suunnatessani kotiin harjoituksista tai pelistä, että miltä vahvistuksesta tuntuu suunnata pieneen yksiöön, jossa kaikki huonekalut ovat eriparia. Itseäni kotona odottaa perhe, vahvistusta todennäköisesti sponsoriravintolan ateria, playstation, paikallinen yökerho ja kaikki asiaa tuntevat tietävät mitä yökerhosta mukaan tarttuu. Sosiaalinen elämä saattaa olla köyhää, joko omasta tahdosta tai sitten joukkuekavereiden vuoksi. En usko, että amerikkalaiset jäävät ilman seuraa, mutta välillä tuntuu ettei vahvistusten hyvinvoinnista välitetä tarpeeksi.

Uusi kausi tuo uudet vahvistukset. On taas se aika kun tehdään uusia tähtiä ja epäonnistujat saavat pakata laukkunsa seuran kerätessä lentobonuksia. Lottoa tai ei, Pantteripatsasta keväällä kannatteleva joukkue on taatusti löytänyt itselleen heidän kokonaisuutta tukevat vahvistukset.

Kiitos koripallomuseon kirjeenvaihtajalle, Roope Suoniolle, jonka näkemyksiä saamme toivottavasti kauden mittaan seurata Koripallomuseon sosiaalisessa mediassa ja basketballfinland.fi:ssä.